Blogini on ollut melkein kuukauden hiljaa. Siihen on syynsä. Kävipä nimittäin niin, että jouduin muuttopäivämme aamuna pieneen tapaturmaan. Olisin kertonut siitä jo aiemmin ja varmaan mehukkaammin yksityiskohdin höystettynä, mutta tapaturman jälkeen kirjoittamisessa on ollut tiettyjä haasteita. Menetin nimittäin kynnen oikean käden keskisormestani. Sormi on edelleen turta, mutta ei juurikaan kipeä ja olen jo tottunut kirjoittamaan ilman sitä.
Näin kaikki tapahtui:
Olimme heränneet aikaisin lauantaina 14.4. tarkoituksenamme pakkailla vielä viimeisiä tavaroita ja siivota nurkista tieltä pois tavaroita. Kävin ensin kellarissa kääntymässä - en enää muista, miksi - ja lähdin sen jälkeen viemään roskia ja kierrätyspapereita ulos. Jalassani samat kengät kuin kellarikierroksella. Olin jättänyt kengännauhat solmimatta ja tunkenut niitä vaelluskenkien varren sisään. Enhän kuin käväisisi ulkona.
Astuin ovesta ulos vasemmassa kädessäni kaksi roskapussia, oikeassa pussillinen jätepaperia. Ehdin ulko-ovelta noin viiden metrin päähän, kun tunsin astuvani oikealla jalalla vasemman kengän nauhojen päälle. Yritin korjata tilannetta, mutta toisella kertaa, kun nostin vasenta jalkaa, jonka kengännauhat olivat oikean alla, tunsin lähteväni kaatumaan eteenpäin. Eipä siinä ollut paljoa tehtävissä. Luonnollisena reaktiona laitoin kädet eteen. Koska alla oli alamäki, kaatumisessa oli sen verran vauhtia, että kolautin viimetöikseni leukani asfalttiin.
Hetken maassa maatuani nousin ylös. Roskapussit olivat pitkin pihaa. Tunsin naamassani kosteaa verta. Katsoin sormeani ja totesin, että keskisormen kynsi on vain hahmollaan paikallaan. Siitä huolimatta ehdin ajatella, että veisinkö kuitenkin roskat sinne, minne kuuluvat. Katsoin sormeani uudestaan ja totesin, että sen verran pahasti taisi sattua, että pitää palata sisälle. Takkikin oli rikki.
Koska sormeni oli loukkaantunut, en halunnut kaivella avainta takkini taskusta. Soitin ovikelloa. Samuli tuli avaamaan ja säikähti.
- Mitä on tapahtunut?
- Mä kaaduin..., sopersin turvonneeen huulen vaikeuttamalla puheella.
Samuli oli jo hetken ehtinyt ihmetellä, miksi niin pian palasin, oli melkein ollut närkästynyt.
Menin vessan lavuaarin päälle. Kasvoistani tippui verta. Huuhtelin sormeani. Olin matkalla riisunut kenkäni, en tiedä, miksi. Tottumuksesta kai. Mutta voin sanoa, että niitä ei ollut helppo laittaa takaisin jalkaan... Samuli alkoi etsiä hädissään haavanhoitotarpeita, mutta totesi pian:
- Pitäisikö lähteä Jorviin?
- Emmä tiedä...
Tätä keskustelua käytiin jonkin aikaa, kunnes todettiin, että parempi olisi lähteä. Kun ei muuta keksitty, otettiin vessapaperia, jolla pitelin naamaani ja sormeani. Yllättävän rationaalisesti siinä pystyi ajattelemaan. Pidin huolta, että käsilaukku lähti mukaan ja sitä myöden henkkarit ja kela-kortti. Samuli auttoi kengät jalkaani ja solmi nauhat.
Kaatuminen tapahtui puoliyhdeksän aikoihin aamulla. Olimme Jorvissa hieman ennen kello yhdeksää. Ensiavussa oli hiljaista. Otin vuoronumeron ja jouduin odottamaan jonkin aikaa, vaikka jonossa ei ollut ketään.
Kun viimein pääsin tiskille, tiskin takana ollut henkilö tuli tarkistamaan vammojani tiskin toisellepuolen. Vessapaperi oli ikävästi tarttunut puoleksi irrallaan olleeseen kynteen. Hampaani olivat tehneet syvän haavan huuleen, mutta se ei onneksi ollut läpi asti. Sain kylmäpussin huulta varten ja sidetaitoksen sormea ja leukaa varten. Vielä tarkisteltiin osoitetta ja jotain mumisivat, että sitten ensiavussa poistellaan vanhoja osoitteita. Sitten ei kun ruskeaa viivaa seuraten odotushuoneeseen.
Odotushuoneessa ei ollut ketään. Jouduimme silti odottamaan.
Lopulta lääkäri kutsui luokseen. Hän varmisti, että jäykkäkouritusrokotus on voimassa. Onhan se, viime kesänä uusittu. Totesi, että huulen sisäpuolella olevalle haavalle ei tarvitse tehdä mitään, koska ei enää vuoda (siitä olin hieman eri mieltä kyllä).
- Teidän pitää juoda kylmiä juomia, että turvotus laskee. (Myöhemmin totesin tämän mahdottomaksi, koska hampaita vihloi)
Leukaan ja kämmeniin totesi, että hoitaja saa putsata ja laastaroida. Lopuksi katsoi sormea. Tarkisti, että sormi taipuu, nivel toimii. Sen kummemmin asiaa kyselemättä, tarttui kynteen, joka oli kiinni oikeasta reunastaan. Ja nyppäsi. Sattui. Kynsi ei lähtenyt. Nyppäsi toisen kerran, vähän voimakkaammin. Se oli kynnen menoa. Sattui vähän enemmän.
Seuraavat hetket lääkäri vietti tuijottaen tietokoneen ruutua, kun ihmetteli, mistä saisi minulle sairauslomatodistuksen tulostettua. Hetken pähkäiltyään totesi, että ehkä voisi lähettää minut sairaanhoitajan luo ja etsiä todistuksen tulostamista sillä välin. Hyvä niin. Hoitajaakin joutui kuitenkin odottelemaan jonkin tovin.
Hoitaja olisi oman arvionsa mukaan halunnut tikata huuleni sisäpinnalla olleen haavan.
- Näkikö lääkäri tämän?
- Näki ja sanoi, ettei sille tarvitse tehdä mitään.
- Ai, no ei sitten... et säkään varmaan haluaisi ylimääräisiä naruja suuhun.
Hoitaja pyyhki leukaani ja huuliani ja kämmeniäni suolaliuoksella ja sormea puhdisti lorottamalla samaista nestettä sen päälle. Se ei tehnyt kipeää. Lopuksi paikkasi leuan, kämmenet ja sormen laastarein ja antoi joitain hoito-ohjeita ja haki minulle lääkärintodistuksen. Hän kysyi, onko kysyttävää, mutta eipä siinä hetkessä osannut kaikkea kysellä.
Selvisimme Jorvista ulos noin tunnissa. Eikä muuttopakun hakukaan viivästynyt kuin puolisen tuntia. Minun osaltani muuttopäivä oli kyllä aika tehoton. Yritin toimia työnjohtajana, mutta sen verran sekava olo oli, ettei siitäkään meinannut tulla mitään. Jotain pikkusälää pakkailin vasemmalla kädellä. Pihassa ja rappukäytävässä oli veritippoja todisteena aamun tapaturmassa ja herättämässä naapureiden hämmennystä.
Kaksi kertaa piti käydä apteekissa hakemassa lisää oikeanlaisia laastareita ja rasvateippiä. Sormi ja leuka vuosivat niin paljon, että laastereita piti uusia useampi kerta päivän aikana. Ensimmäisellä apteekkikäynnillä laastarin alta tai sen läpi alkoi valua verta apteekin lattialle.
Kävin parin päivän päästä uudestaan lääkärissä, koska halusin lisää hoito-ohjeita. Tämä lääkäri totesi, että kynsi oli lähtenyt merkillisesti. Ja totta tosiaan, se on revennyt vasemmasta alareunastaan ja oli tosiaan oikeasta reunastaan kiinni. Ja yläosassa on kynttä jäljellä (vieläkin hieman, vaikka osan olen jo leikannut pois). Kaikille ei herkkähermoisille on katsottavissa kuva, joka on otettu 20.4. eli vajaa viikko tapaturman jälkeen.
Tällä hetkellä sormessa on vielä jonkin verran rupea, vähän vanhaa kynttä ja ihan pienen pieni alku uutta kynttä. Jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää. Kuulemma ensimmäinen uusi kynsi voi olla oudonmallinen.
Suojelusenkelit olivat matkassa, kun ei käynyt tämän pahemmin. Ei esimerkiksi murtunut luita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti